Versiohistoria 0.9

PASchatti-wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
PASchatin versiot
Koodinimi Julkaisut
dare 0.10, 0.10.9
OW 0.9, 0.9.43, 0.9.80
Imparfait 0.8, 0.8.27, 0.8.55
Vasili 0.7, 0.7.16
pahajuju 0.6.21
Kaitzschu 0.0-0.6

Vanha kansanviisaushan kertoo, ettei pidä korjata sitä, mikä ei ole rikki. Sen valossa TkKissFM:n 0.9-sarja (koodinimi OW) oli hajalla kuin ennen päättäjäistansseja sinkuksi jäänyt jenkkityttö jossain elokuvassa. Tai sitten minulla ei ole tapana uskoa viisaampiani.

Kehityspuolella oli nähtävissä vakavaa ideapulaa, sillä koko päivityssarjan suurimmat uudet asiat olivat korostukset, pari hiirivalikkoa, laivanupotuspeli, lokitiedostot ja Kissillä toimiva euromerkki. Ja kaikkeen tähän käytettiin pitkälti toista sataa eri korjausta! Toisaalta 0.9.43 oli dokumentaation huipentuma: kaikki oli dokumentoitu (ei tosin välttämättä kovin hyvin, mutta kattavasti; riittävä määrä korvaa laadun). Ajantasainen dokumentaatio ei kuitenkaan taida olla saavutettu etu, sillä siitä luovuttiin jo seuraavaan levitysversioon mennessä.

0.9.80

Muutoksia:

  • euromerkki
  • hiirikopiointi ja linkkien klikkaaminen korjattu toimimaan privaikkunoissakin
  • ignorelokin ja Jotain-tekstien ikkunoista korjattu hakuihin liittyviä pikkuvikoja korostuksen suhteen
  • ignoroidut keskustelijat eivät enää voi tehdä pelipyyntöjä
  • jos ei kaikki niin suurin osa ainakin ali-ikkunoista säädetty toimimaan "uudella", yhteyttä häiritsemättömällä tavalla
  • jos yhteyden katketessa jokin viesti ei ole vielä ehtinyt palata serveriltä niin käyttäjälistaa ei enää päivitetä kun se palaa (koska ei olla yhteydessä)
  • korjattu tympeä vika joka ilmeni jos Yhdistä/Keskeytä/Poistu-nappiin ei kosketa kertaakaan ja sitten koetetaan poistua chathuoneesta
  • korostuksille luotavat fontit poistetaan jos korostuksesta poistetaan sitä tarvitsevat osat (tätä ette muuten varmasti huomanneet :)
  • Laivanupotus koki joitakin parannuksia:
    • vastustajan jäljelle jäänyt laivasto merkitään keltaisella
    • annetaan ilmoitus kun vastustajan asettelu on valmis
    • ei jätä enää keltaista soutuvenettä asettelukartalle jos asettelu hyväksytään "kesken" laivanasetuksen
    • voittaja ei enää lähetä ikkunaa suljettaessa hävinneelle ylimääräistä viestiä
    • ammuttu ruutu ei enää korosta väriä hiiren ollessa kohdalla
  • lisätty korostuksien säätöön prioriteetit (päällekkäisistä korostuksista "ylempi" näkyy enemmän)
  • lisätty Lokiin valinta tiedostojen luontien/avauksien/sulkemisien kirjaamisesta
  • lisätty painonapeille (Kirjoita, Tyhjää...) omat fonttiasetukset
  • lisätty äänimerkki korostuksiin (sekä Asetukset → Salli äänimerkki (Control-G) ja Poissaolotila → Vaienna äänimerkki -valinnat)
  • lisää linkkitestikoodia poistettu, nyt toimivat myös linkit, joissa on &-merkki eikä linkkeihin tule enää mukaan sitä seuraava välilyönti (jos sellaista nyt on)
  • lokitiedostot suljetaan poistuttaessa chathuoneesta (tämä tapahtuu nyt myös jos ohjelma sammutetaan yhdistettynä)
  • ohjelma(n pitäisi :) erottaa toisistaan aikakatkaisu lähetettäessä viestiä sekä aikakatkaisu vastaanotettaessa palvelimen vastausta (erohan on se, että jälkimmäisessä ei tule lähettää viestiä uudestaan)
  • peleihin lisätty varmistusjuttuja poistamaan virhekäyttäytymistä
  • pelit eivät (luultavasti) lasahda verkkovirheeseen vaan jatkavat yrittämistä
  • päivityksen tarkistaminen ilmoittaa nyt myös jos mitään versiota ei ole tarjolla
  • pääikkunan painonappien kokoja säädetty poistamalla reunuksia (kyllä pienempiinkin nappeihin osuu, pitää vain tähdätä enemmän)
  • Ristinollassa myös pari muutosta (SINä pelaat SINisellä, käytetty ruutu ei enää korosta väriä)
  • sisäisiin kutsuihin tehty hienoisia korjauksia sietämään paremmin virheellisiä listoja sisääntulossa (eivät aiheuttaneet mitään ongelmia, mutta eivät toimineet oikeinkaan)
  • Suodata toiminnot hukkasi myös yksityisviestit, pikkuvika, helppo korjata
  • tallennetut useampisanaiset korostustermit joissa on fonttisäätöjä eivät enää kaada ohjelmaa käynnistettäessä
  • tekstinsyöttöruutujen klikkaaminen hiiren oikealla napilla ei enää tuota virhettä jos leikepöytä on tyhjä (tai tarkemmin, jos siellä ei ole tekstidataa liitettäväksi)
  • viestien epäonnistuva ensilähetys antaa ruutuilmoituksen mukana viestin, jota koetettiin lähettää

Ongelmia:

  • Windows tuntuu vähät välittävän nappien reunojen poistamisesta
  • pelien jälleenlähetystaktiikka voi tuottaa kauheita seurauksia jos verkkovirheestä tulee pidempiaikainen ystävä
  • verkkovirheestä toipuminen ei kuitenkaan sitten auta jos viesti menee aikakatkaisuun ja sen jälkeen tapahtuu virhe
  • up/down timeoutin logiikka vähällä testauksella (pitäisi testata CampusBaanassa :)
  • ali-ikkunoissa saattaa ilmetä epäyhtenäistä käytöstä, näin ei pitäisi tapahtua, jos tapahtuu, niin se on vika
  • euromerkki toimii minulla tällä koodauksella tällä merkistöllä, jos se ei toimi sinulla, voi voi
  • XP kuuluu lasahtavan F11-F11-sekvenssillä, tästä tosin on vain yksi ilmoitus
  • dokumentaatio laahaa taas jäljessä, ei nappaa yhtään

0.9.43

Muutoksia:

  • asetustiedoston ignorelistat nollautuvat kun ohjelma lopetetaan (tai kun asetukset tallennetaan) jos Muista listat on valitsematta
  • diagonaalilaivojen sallintaruutu Laivanupotuksessa siirretty vähän selvempään paikkaan
  • hakuihin lisätty kokosanavalinnat
  • hiirellä voi pasteta tekstiruutuihin, klikkaa oikeaa nappia ja valitse Liitä
  • http-linkkien klikkaamisessa ollut testikoodi korjattu pois
  • ignorelistan nysväämisestä ei enää tule tyhjiä virheilmoituksia
  • ignoroitujen viestien ikkunan suurentaminen ei suurenna painonappien aluetta jumalattomaksi
  • Jotain.. → Historiasta listavirhe korjattu
  • Jotain..-valikko uusittu, dokumentaatiot kirjoitettu ajantasalle ja teksti-ikkunoihin lisätty haku (Control-f)
  • korjailtu hieman kieliasuja joistain valikoista
  • korjattu vika joka ei poistanut kaikilleosoittamista tai yksityisesti kaikille kuiskaamista suojatuilta aliaksilta
  • korjattu vika joka jätti ikkunan asetukset tallentamatta jos oli valittuna sekä Muista ikkunan sijainti että Tallenna asetukset lopetettaessa (tai kyllä se oikeastaan tallensi, mutta vanhat tiedot)
  • korjattu vika joka jätti korostukset voimaan privaikkunoihin vaikka korostus poistettiin
  • korjattu vika päivitysilmoitusikkunasta joka tuotti virheitä painettaessa "Oikke kiva --"
  • korostettavien sanojen listan klikkaaminen tyhjänä ei enää tuota virhettä
  • korostuksesta korjattu vika, joka uuden tekstin tullessa kävi läpi koko vanhan tekstin (tämä saattoi ilmetä suorituspiikkeinä)
  • korostuksiin lisätty kursivointi, lihavointi, alleviivaus, saman merkkikoon vaatimus, koko sanan korostus sekä kokosanavaatimukset
  • Laivanupotuksen neliölaudan heti alkuunsa upottanut vika korjattu
  • Laivanupotuksen sijoitteluruudulta diagonaalilaivateksti sijoittuu oikein
  • Laivanupotuksen sijoitteluvaiheessa laivan alkuruutu ei nollaudu jos koetetaan asettaa liian pitkä laiva
  • Laivanupotuksessa haastettu ei enää pääse tekemään siirtoja ennen kuin vastustajakin on hyväksynyt laivastonsa
  • lisätty korostusvillikortti $ALIAS joka täydentyy aina senhetkiseksi aliakseksi
  • lisätty Ohjelma-valikkoon Yhdistä/Keskeytä/Poistu-valinta
  • lisätty valinta, joka estää oman aliaksen (ja sen osien) korostamisen itse lähetetyistä viesteistä
  • lelujen haastettava alias pysyy samana jos alias pysyy chathuoneessa (tämä on sitten lelukohtainen)
  • muutettu Jotain-teksti-ikkunoiden käyttäytymistä sallimaan yhteystoiminnot (ongelma ilmeni jos koetti yhdistää ja luki samaan aikaan tekstejä)
  • poistettu oikotieyritys joka esti poissaoloilmoituksen lähettämisen suojatuille aliaksille
  • poistettu pikatoimintovalitsin /: kun ei sitä tullut koskaan käytettyä
  • Ristinollaan haastaminen Lelut-valikosta toimii taas
  • sanan korostus jää valinnan alle
  • Sano-, Tyhjää- ja Yhdistä/Keskeytä/Poistu-nappien tekstit säätyvät bannerin fontin mukaan
  • suojattua aliasta ei saa enää lisättyä ignorelistalle (eipä sillä että se siltikään olisi tullut ignoroiduksi)
  • tabulaattorin toimintaa säädetty siten, että aliaksen aluksi otetaan vain teksti ruudun alusta aina kursoriin asti, ei siis koko ruudun tekstiä, ja *kohdistus palautetaan 'kaikille' vain jos kursori on ruudun alussa (ts. tyhjä täydennettävä alias), joten nyt 'k<Tab>' ei täydennä enää 'kaikille' *vaan ensimmäisen k-alkuisen aliaksen (tai jos k-alkuisia aliaksia ei ole, niin jättää kohdistuksen ennalleen ja tekstiruudun sisällön muuttamatta)
  • tehty kokonäyttötila (vaihtokytkin F11), tämä ei ole helppokäyttötila
  • tekstin kopioiminen hiirellä ei hyppäytä ötökkää jos hiiren kakkospainiketta klikataan valitun alueen ensimmäisen merkin kohdalla
  • tyhjän sanan lisääminen korostettavien sanojen listalle ei enää jumita koko roskaa (ei sitä tyhjää sanaa silti voi lisätä listalle :)
  • vanhat lokitiedostot suljetaan jos niiden kierrätysaika umpeutuu (ts. lokitiedosto vaihtuu) (tämä korjannee myös sen pikkuvian, ettei tiedostoissa *tapahtunut kierrätystä lainkaan jos tiedosto pysyi auki)
  • vieritys ei pysähdy poissaolotilasta palatessa vaikka vierityksen pysäyttäminen ei olisikaan ollut valittuna
  • välityspalvelimen asetusten hyväksyminen oikeasti tallentaa välityspalvelimen asetukset

Ongelmia:

  • dokumentaatiot on kirjoitettu ärrrsyyntyneenä, eivät välttämättä kovin kaksisia
  • edellisen version testikoodin takia selainasetuksissa on oletuksina explorer, joka nyt ei välttämättä tee kaikkea oikein
  • kokoruututila tekee ikkunointijärjestelmälle temppuja, se ehkä jotain ongelmia vielä tuo

0.9.0

Muutoksia:

  • aikakatkaisu säädettävissä pois, 15, 30 tai 60 sekuntiin
  • asetustiedosto on nyt yksikäsitteinen (aina samassa hakemistossa kuin .exe)
  • chathuoneesta poistutaan taas jos ohjelma suljetaan rastista
  • data-alueiden sisennysoperaatio lasketaan täydellisesti
  • data-alueilla voi kopioida tekstiä hiirellä (maalaa teksti, klikkaa oikealla napilla, valitse Kopioi)
  • hakuikkuna ei enää pompauta silmille tyhjää virheilmoitusta jos haku suoritetaan painamalla enteriä eikä haettavaa tekstiä löydy
  • ignoroidut aliakset ja sanat sekä suojatut aliakset saa tallennettua
  • ignorelokiin lisätty painonapit tyhjentämistä, hakua ja sulkemista varten
  • jännä lelu: Laivanupotus
  • kaksoisnapautuksen voi säätää pelkästään valitsemaan ko. keskustelija
  • korjattu l33t:stä vika, joka sotki hommat epäkelvon TCL-listan tullessa sisään (lue: {-merkki)
  • korjattu vika mikä laski sisääntulevan datan kaksinkertaisesti ja muutettu laskuri muotoon "tullut chatdata / tullut muu härpäke"
  • korjattu vika, joka esti poissaoloviestin lähettämisen jos edellisestä samalle aliakselle lähetetystä poissaoloviestistä oli kulunut alle vartti *vaikka olisi käytykin välillä paikalla
  • kun ei olla yhteydessä niin aliaksen voi syöttää näkyvissä olevaan tekstiruutuun
  • lisätty lista sanoista, joita sisältävät viestit ignoroidaan
  • lisätty suojalista aliaksista, joita ei koskaan ignoroida (ei vaikka ignoroisit ne :)
  • muutettu poissaoloilmoitusta siten, ettei ensimmäistä seuraavat ilmoitukset enää kalahda automaagisesti spammi-ignoreen
  • nysvätty käyttäjälistan hiirivalikkoa ratkaisevasti
  • oma poistetuksitulo näytettäneen (ei ole tullut testattua pahemmin :) nyt vain kerran
  • poissaolotila kumoutuu kun yhteys suljetaan (minä kyllä muistelin korjanneeni tämän jo aiemmin...)
  • poissaolotila merkitään pääikkunan otsikkoriville
  • poissaolotilaan siirryttäessä dataruudun vieritys saadaan pysäytettyä (ja ehkä palautettuakin kun palataan paikalle)
  • poissaolotilassa ikkunan inforiville merkitään poissaolon aikana mainitut aliakset, tehdyt osoitukset ja yksityisviestit
  • poissaolotilassa itse lähetettyjä viestejä ei näytetä ollenkaan (poistaa masentavat omat poissaoloviestit näkyvistä kun ne eivät kuitenkaan toimi oikein)
  • privaikkunoiden huonetieto säilyy otsikkopalkissa jos siihen tulee viestejä epäaktiivisessa tilassa
  • privaikkunoiden tekstinsyöttöruudun tila vaihtelee oikeammin (varmaankin)
  • Ristinollassa aloittavan pelaajan väri ei heittele enää sen mukaan voittiko edellisen pelin haastaja vai haastettu
  • Ristinollassa värimerkki seuraa mukana näyttämässä mitä ruutua olet painamassa
  • siirtodata laskee lähetettävän datan mukaan (edelleenkään ei tosin headereita)
  • spamsuodatus tekee vertailun pituudeltaan parittomien tekstipätkien kohdalla "pidemmän osan" mukaan
  • Sulje ikkuna -rastin moninapautuksen ei pitäisi enää sotkea asetustiedostoa jos asetukset tallennetaan lopetettaessa
  • tulevat privat saa säädettyä avaamaan automaagisesti privaikkunan
  • tyhjän viestin lähettäminen (ts. käyttäjälistan päivitys) onnistuu myös ignoroidun aliaksen ollessa valittuna
  • uusi asetustiedostoformaatti (ei silti kannata raiskata sitä :)
  • valittujen sanojen värikorostus
  • viimeisin ignoroitu -tiedossa on aikaleima mukana
  • virheilmoitukset eivät enää hypi silmille vaan solahtavat chatdatan sekaan
  • yksityiskeskusteluikkunatkin vierittävät hiirellä dataruutua vaikka kohdistus olisikin kirjoitusalueella
  • yksityiskeskusteluikkunoiden valintaväri määräytyy pääikkunan tapaan

Ongelmia:

  • tässä on taas niin paljon uutta tavaraa, että jokin varmasti on rikki